Toimintasuunnitelma 2021

YLTIÄN OSAKASKUNTA

 

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2021

 

Yleiset tavoitteet tuleville vuosille

  • Toiminnan jatkuvuus on taattu ja kalavesien hoitoon saatava rahoitus on riittävä

  • Veden laatu sekä kalakanta pysyy hyvänä

  • Yhteistoiminta naapuriosakaskuntien kanssa kehittyy

 

Yleiset toimintalinjat vuonna 2021

  • Kalastuksen järjestämisessä ja kalakantojen hoidossa jatketaan edellisvuosien linjaa.

  • Osakkaille ja muille osakaskunnan vesialueilla kalastusta harrastaville tiedotetaan kalakantojen ja kalavesien tilasta, sekä annetuista kalastusmääräyksistä.

  • Osakaskunnan ulkopuolisille myönnetään kalastuslupia entisessä laajuudessa.

  • Osakkaita aktivoidaan mukaan toimintaa mm. viestinnällisin keinoin.

  • Hyödynnetään talkootyötä kalavesien seurannassa ja hoidossa

  • Järjestetään kokous yhteistoiminnan kehittämiseksi naapuriosakaskuntien kanssa.

 

Kalastuksen järjestäminen, lupakäytäntö

  • Kalastuslupien myöntämisessä pysyttäydytään entisessä käytännössä:

  • Vuonna 2021 ja 2022 lunastetut luvat ovat voimassa vuoden 2022 loppuun.

  • Osakkailla on yhden verkon peruskalastusoikeuden lisäksi mahdollisuus kalastaa uistimella, sekä rajoittamattomalla määrällä katiskoita.

  • Pyydysmerkit tulee lunastaa myös katiskoille.

  • Osakkailla on oikeus lunastaa lisäluvat (riippuu vesialueosuuden määrästä) enintään neljälle (4) verkolle.

  • Osakakunnan ulkopuolisten henkilöiden on mahdollista lunastaa kalastuslupia seuraavasti: Verkkolupia enintään viidelle (5) verkolle, katiskalupia rajoittamattomalle määrälle sekä uisteluluvat useammalle vavalle.

  • Pitkäsiima, max. 100 koukkua, on yksi (1) pyydysyksikkö ja tarvitsee verkkoluvan.

  • Kalastuslupia voi lunastaa Haapamäen Autohuollon kahviosta (Jokisen Eväät)

  • Luvat myös puhelimella numerosta 0400 – 665 189 Erkki Aho

 

Kalavesien hoito

  • Kalanistutuksia tehdään ensisijaisesti kuhan poikasilla, toissijaisesti käytetään istutuksiin siian poikasia.

  • Laadittua alustavaa poistokalastussuunnitelmaa täydennetään ja pyritään tekemään särkikannan tehopyyntiä Yltiänjärven pohjoisosalla

  • Kartoitetaan edelleen Yltiänjoen kalataloudellisen kunnostamisen mahdollisuuksia

  • Näkösyvyyden mittauksia jatketaan edelleen. Tavoitteena on saada jokaiselle neljälle mittauspisteelle oma(t) havaitsija(t).

  • Leväesiintymisten havannointia ja tiedotusta niistä jatketaan.

  • Osakaskunnan kaislaleikkuri on osakkaiden käytettävissä. Tiedustelut Erkki Aho 0400 – 665 189.

 

Vesialueilla tapahtuva metsästys

  • Vesilintujen metsästys on kielletty Yltiänjärven alueella.

  • Muilla vesialueilla metsästys on sallittu osakkaille ja heidän valvonnassaan oleville vierailleen, metsästysmääräysten rajoissa.

 

 

Kalastuksen valvonta

  • Kalastuksen valvontaa suoritetaan osakaskunnan vesialueilla. Tarvittaessa merkitään luvattomat pyydykset varoitus- ja takavarikko -merkeillä.

  • Valvonnassa pyritään ensisijaisesti neuvonnalliseen menettelytapaan.

 

Tiedotus/viestintä

  • Osakaskunna ylläpitämiltä nettisivuilta on saatavissa tiedot kalastukseen ja lupiin liittyvistä asioista. Nettisivujen osoite on www.yltianosakaskunta.fi

  • Osakaskunnan toiminnasta, kalastukseen vaikuttavista määräyksistä ja kalastusluvista antaa lisätietoja Erkki Aho p. 0400 – 665 189.

  • Osakaskunnan sähköpostiosite on yltianosakaskunta@luukku.com

     

 

Virkistystoiminta

  • Osakaskunta järjestää osakkailleen KESÄTAPAHTUMAN heinäkuussa. (mahdollisesti 24.7.)

 

 

 

13.3.2021 Yltiän osakaskunnan hoitokunta